Videot vai äänikirjat lapselle?

Vanhemmuus ei ole helppoa! Aivan jokaisella lapsen vanhemmalla tulee joskus eteen tilanteita, joissa tuntuu, että on vuosisadan surkein isä tai äiti. Joillakin näitä hetkiä tulee hyvinkin usein milloin pienemmistä, milloin isommista kömmähdyksistä. Näitä ei kuitenkaan kannata turhaan jäädä vatvomaan, sillä loppujen lopuksi on selvää, että jokainen meistä haluaa omille jälkeläisilleen vain parasta. Jos siis tiedät yrittäneesi parhaasi, ei kannata turhaan ottaa paineita. Fakta on kuitenkin se, että joskus aivan jokainen meistä väsyy ja silloin on ihan sallittua toisinaan mennä sieltä, missä aita on matalin.

Äänikirjat vai videot lapsen viihdyttämiseen?

Kun naperoita pitäisi viihdyttää mutta energiat eivät riitä, turvautuu yhä useampi nykyvanhempi nopeaan hätäkeinoon: älypuhelin käteen ja lapsi hiljaiseksi. Asiantuntijat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että tämä on pidemmän päälle ns. karhunpalvelus lapsen kehitykselle, sillä sekä internetille että ruuduille altistaminen jo varhain ei tee kehitykselle hyvää. Mutta mitä sitten voi tehdä silloin, kun ei oikeasti jaksa?

Kun jaksaminen on kortilla ja ja tarvitaan viihdykettä, voidaan turvautua ikivanhaan viihdytyskeinoon: lukemiseen! Mutta mitäs – eihän se kuulosta vanhemman vinkkelistä yhtään rentouttavalta… Paitsi että kuulostaa, sillä Suomen paras äänikirjapalvelu sopii hyvin myös lapsille lukemiseen. Saman palvelun sisältä löytyy tuhansia kirjoja niin aikuisille kuin perheen kaikista pienimmillekin. Pienokaisten keskittyminen ei pääse herpaantumaan, sillä vaikka joka kerralla voi lukujonossa olla aivan ihka uusi kirja. Tällöin kirjavalikoima ei koskaan pääse kyllästyttämään ja lapset voivat olla mukana valitsemassa seuraavaa luettavaa kirjaa. Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että äänikirjat ovat huomattavasti parempi vaihtoehto lapsen viihdyttämiseen tai rauhoittamiseen kuin videoiden katselu. Vaikka videotkin ovat toisinaan opettavaisia ja hyvä vaihtoehto, ovat äänikirjojen hyödyt kokonaisuudessaan huomattavasti suuremmat. Siksi kannattaakin vertailla saatavilla olevia äänikirjapalveluja ja laittaa sopivin niistä tilaukseen jo tänään. Lapsesi kehitys kiittää ja sinäkin huomaat pian eron!

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *