Suomalaiset korut aikojen saatossa

 

Koruja on käytetty aina. Oli kyseessä sitten ihmisen tarve koristautua, kantaa amulettia suojaksi pahaa vastaan, tehdä muille selväksi oma sosiaalinen asema tai kertoa suruajasta, korut kantavat monia merkityksiä. Riippumatta korujen rahallisesta arvosta ne ovat esineitä, joita on usein haluttu säilyttää huolella ja antaa perinnöksi jälkipolville.

Suomalaiset vanhimmiksi ajoitetut korut ovat kivikauden ajalta (8000–1500 eKr). Ne ovat meripihka- ja liuskekoruja. Pronssi- ja rautakauden ajan koruista on hieman enemmän tietoa. Vuonna 1969 Euran Luistarista löydettiin Euroopan suurin kalmisto, jonka haudoista löytyi myös koruesineitä, jotka on ajoitettu 500 eKr. Korut tehtiin pääasiassa pronssista ja rautaa käytettiin työkalujen ja sen ajan aseiden, esim. miekkojen valmistamiseen. Rauta oli pronssia kestävämpää ja sitä voitiin takoa.

Suomalaisista jalokivistä ensimmäiset maininnat ovat 1500-luvulta. Puhuttiin ”rubiineista”, jotka itse asiassa olivat kirkkaanpunaisia granaatteja Kustaa Vaasan ajalta. Niitä louhittiin Suomessa Tukholman hovin tarpeisiin.

Historiallisesti Suomessa korujen määrään ovat vaikuttaneet maan maantieteellinen asema, alhainen elintaso ja vähäinen väkimäärä. Koruja on kuitenkin aina valmistettu niistä materiaaleista, joita on ollut saatavilla. Toki jalometalleista, mutta myös esimerkiksi hiuksista. Hiuskorut olivat erityisen suosittuja 1800-luvun biedermeier-aikakaudella. Tänä romantiikan aikakautena niitä annettiin lahjaksi ystäville ja rakastetuille ja ne muistuttivat saajaa lahjan antajasta, aviomiestä vaimostaan ja sulhasta morsiamestaan. Hiuskorujen valmistamista pidettiin myös sopivana askarteluna säätyläisnaisille ja se saattoi myös tuoda lisätienestiä perheelle.

Sota-aikana ja sen jälkeisinä säännöstelyn vuosina koruja valmistettiin halpametalleista, kuten alpakasta ja romuhopeasta, sekä puusta, nahanpalasista ja tuohesta. Tuohisormukset ja nahasta valmistetut riipukset tietysti hajosivat helpommin vuosikymmenten saatossa, mutta niiden palasiakin pidetään tänä päivänä sukukalleutena muistuttamaan menneistä tapahtumista. Useimmat kultakorut, myös kultaiset kihlasormukset oli useimmiten lahjoitettu sota-ajan kultakeräykseen puolustusvoimien hyväksi. Timanttien sijaan käytettiin kimmeltävää lasikiveä, joka toi elokuvamaailman glamourin kaikkien ulottuville.

Modernin ajan suomalaisessa korusuunnittelussa mm. muinaiskoruja on käytetty inspiraation lähteenä. Esimerkkinä olkoon Kalevalaisten Naisten Liiton omistama Kalevala Koru, joka perustettiin 1930-luvulla. Aluksi he valmistivat muinaiskorujen jäljennöksiä, mutta palkattuaan pääsuunnittelijan heidän korunsa alkoivat saada moderneja vaikutteita. Kun yleinen muotokieli vapautui 1950-luvulla, surrealismi ja minimalismi vaikuttivat myös suomalaiseen korusuunnitteluun. Uuden muotokielen ohella alettiin myös suosia kotimaisia kiviä.

Nykyaikana korumuotoilu on leikittelevää ja kokeellisempaa. Vain mielikuvitus on rajana sille, missä koruja voi käyttää. Kynsikorut, nilkkakorut, varvaskorut, hammaskorut sekä lävistykset ovat muodissa. Materiaalit voivat olla mitä tahansa, jalometallit ovat saaneet rinnalleen silikonista tai jopa kermavaahdosta tehtyjä koruja. Materiaali ei ole niinkään tärkeää, olennaista on korun kertoma tarina.