Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Header_category_patakattila
Hillon_keittoTakaisin

31.5.2009

Nam nam: raparperihillo

Lapset on haettu omaan kotiin, ja torppaan laskeutui huumaava hiljaisuus. Kävin päivällä kipaisemassa Naisten kympin, ja illalla oli taas superenerginen olo. Raparperit ovat, kuten sanottu, kypsiä, ja jotain pitäisi kehittää. Mehumaijaa en jaksanut lähteä varastosta vielä raahaamaan, joten päätin keittää hillon. Ja sehän olikin ihan älyttämän helppoa ja nopeaa! En siis ole ennen tehnyt. Ja aivan mielettömän hyvää!

Näistä määristä en mene ihan vannomaan, kun vaan kaadoin sokeria ja vettä kattilaan. Mutta tämän kanssa ei ole varmaan niin nöpönnuukaa. Tein kaksi kattilallista. Toisessa on vain sokeria, toisessa taas hieman mausteita.

Tavallinen raparperihillo

Kattilallinen pilkottua raparperia
Noin 1-2 dl vettä
Noin 2-3 dl hillosokeria 

Mausteinen raparperihillo

Kattilallinen pilkottua raparperia
Noin 1-2 dl vettä
Noin 2 dl hillosokeria
Noin 1 dl fariinisokeria
2-3 tl kanelia
2 tl vaniliinisokeria
1 tl kuivattua minttua

Laita raparperit ja sokeri (sekä mausteet) kattilaan ja kaada vesi. Kiehuta kymmenisen minuuttia. Sekoita, ja raparperi muussaantuu aivan täysin. Jäähdytä. Itse säilön hillon pakkaseen, mutta perinteinen kuumennetut lasipurkit jne. säilöminen onnistuisi varmasti myös.

Tänään ajattelin herkutella raparperihillorahkalla.

Reseptin kuvat

Raparpereja Valmis_raparperihillo

Kommentoi ..

Jätä viesti:

Syötä kuvan merkit alla olevaan tekstikenttään.
Teksti on merkkikokoriippumatonta.
Voit vaihtaa varmistuskoodin toiseksi klikkaamalla kuvaa.
Päivitä kuva