Videot peilaavat yhteiskuntaa

Maailma on täynnä erilaisia videoita. Jotkin videot kuvaavat taitavasti ympärillä pyörivän yhteiskunnan tunnetilaa. Yhteiskunnassa monenlaiset ja eri-ikäiset ihmiset toimivat toistensa peileinä. Kotivideoita taas voidaan tehdä mistä tahansa aiheesta, kuten syntymäpäivistä, häätilaisuuksista, kesä- tai joulujuhlista ja vaikka lapsen ensimmäisestä koulupäivästä.

Videot peilaavat ympäröivää maailmaa

Monet erilaisiin teemoihin perustuvat elokuvat ja videot käsittelevät ja peilaavat sekä yhteiskunnan hienoimpia, toivottuja piirteitä että myös yhteiskunnassa olevia epäkohtia ja pelon aiheita. Useammat videot saavat aiheensa yhteiskunnassa tapahtuvista asioista ja päinvastoin – joskus yhteiskunnassa tapahtuu asioista, jotka on selkeästi opittu joistakin katsotuista videoista. Peilaaminen on siis onnistunut tietyissä tilanteissa ja asioissa varsin hyvin.

Miten sinun kotisi peili toimii? Elokuvat, videot ja muut ihmiset toimivat toisille ihmisille peileinä. Oletko ajatellut, miten tärkeä asia peili on jokaiselle ihmiselle? Sisustuksessa, ehostamisessa, hiusten kampaamisessa, puettaessa ja tärkeää puhetta harjoitellessa – peili kertoo, miltä jokin asia näyttää. Minkälainen on sinun peilisi? Onko sinulla niitä yksi vai useampi?

Tiesitkö, että rorfokus.fi -nettikauppa tarjoaa peilejä jokaiseen makuun. Haluaisitko tyylikkään peilin tai peilikaapin, vai onko mielessäsi kenties peili kohdevalolla, led-raidoilla tai nykyaikainen peili, joka on yhdistettävissä kätevästi alivalaisimeen tai led-lamppuun? Valitse mieleisesi peili tai peilikaappi suositusta rorfokus.fi -nettimyymälästä – valitsemasi tuote toimitetaan sinulle muutamassa arkipäivässä suoraan haluamaasi osoitteeseen. Peilien maailmaan pureutuessasi, muista aina palveleva asiantuntijasi verkossa, rorfokus.fi. Tutustu monipuoliseen ja edulliseen valikoimaan jo tänään!

Tutustutaan seuraavaksi siihen, miten valmistetaan työnantajan kiinnostuksen herättävä, laadukas video-CV. Laaditaan video-CV alla olevien selkeiden ohjeiden mukaan!

Kiinnostusta herättävän video-CV:n laatiminen

Nykyään on todella suosittua tehdä selkeä ja monipuolinen video-CV. Suosittua työpaikkaa hakiessa hyvin tehty video-CV ansioluettelon kanssa kiinnittää aina positiivista huomiota. Jokainen pienen, keskisuuren tai suuren yrityksen rekrytoija katsoo varmasti jokaisen työhakemuksen yhteyteen laaditun video-CV:n. Palkintona kyseisen CV:n laatijalle saattaa olla hänen toiveidensa mukainen, unelmiensa työpaikka.

Paneudu video-CV:n laatimiseen huolella, sillä sen pitää tuoda tehokkaasti esiin sinua persoonana. Erityisen tärkeää on, että video kertoo selkeästi osaamisestasi. Laita mukaan myös erilaiset erityistaidot, kuten esimerkiksi hyvän kalaruoan valmistaminen tai kiinan kielen osaaminen.

Video-CV kertoo aina hakijan luovuudesta ja motivaatiosta työskennellä hakemassaan työssä. Yleisesti suositellaan, että jokainen video-CV tehdään kohdennettuna juuri siihen työpaikkaan, jota kulloinkin haetaan. Jos haluat hakea useampaa työtä saman video-CV:n avulla, tee video, jossa kykysi, osaamisesi ja persoonasi tulevat esiin mahdollisimman hyvin.

Videota tehdessä on tärkeää valita kuvauspaikka oikein. Video-CV:n voi kuvata nykyään kännykkäkameran avulla, joten kuvaamiseen ei tarvita hintavia ammattilaistason välineitä. Tärkeää on loppujen lopuksi vielä muistaa, että video-CV:n kuvaamiseen kannattaa varata runsaasti aikaa. Videolla pitää esiintyä luontevasti, joten on täysin sallittua harjoitella vuorosanoja etukäteen.

Muistathan, että video-CV:n ensimmäiset 10 sekuntia ovat ratkaisevat siihen, herättääkö video kiinnostusta vai ei. Videon optimaalinen pituus voisi olla 1–3 minuuttia, joten ensivaikutelma on myös video-CV:ssä se kaikkein oleellisin.

Ole rento, asiallinen ja hymyilevä videota tehdessäsi. Lataa video sosiaaliseen mediaan ja tunnettuun videopalveluun, kuten Vimeoon tai YouTube-palveluun. Lähettäessäsi työhakemusta liitä video-CV:n linkki kätevästi hakemukseesi. Onnea työnhakuun taitavasti laaditun video-CV:n avulla!

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *