Suomalaiset tubettajat

Tubettamisesta, eli videoiden tekemisestä sosiaalisen median kanavaan YouTubeen, on tullut ilmiö 2010-luvulla. Monet nuoret haaveilevat harrastuksesta tubettamisen parissa, mutta myös siitä, että videoiden tekemisestä tulisi ammatti. Tubettamiselle on Suomessa myös sille omistettu tapahtuma, Tubecon, johon osallistuu sekä kuuluisimpia tubettajia, että tuhansittain messukävijöitä.

Suomalaisia tubettajia on lukuisia, ja ala kasvaa jatkuvasti moneltakin kannalta. Mikä tubettamisesta teki niin suosittua, ja miksi tubettajat ovat niin seurattuja ja tykättyjä henkilöitä? Lue lisää suomalaisesta tubettajamaailmasta ja itse tubettajista tästä artikkelista.

Suomalaiset tubettajat

Suomalaisia tubettajia löytyy satoja. Määrä on paljon Suomen mittakaavalla, mutta esimerkiksi pelkästään Yhdysvalloissa tubettajia löytyy jopa satoja tuhansia.

Miten tubettaja määritellään? Tubettajaksi voi määritellä itse itsensä, tai yksinkertaisesti videoita YouTubeen ladannut voi olla tubettaja. Suomessa tubettajan titteli usein asetetaan silloin, kun tubettajalla on tarpeeksi seuraajia. Usein pienimmillä tubettajilla seuraajia on satoja, ja suurimmilla satoja tuhansia.

Suomen suurimpia Youtube-kanavia ovat esimerkiksi seuraavat kanavat:

  • The Dudesons (Duudsonit)
  • Hydraulic Press Channel
  • TheRelaxingEnd
  • Toddler World TV
  • Bass Boost
  • SAARA
  • Maria’s Day
  • Music Distinctive
  • Mmiisas
  • Herbalisti
  • Lakko
  • Taina Licciardo-Toivola
  • Pongfinity
  • JANTSUU
  • Steve Seagulls
  • Nightwish
  • Acoustician
  • Justimusfilms
  • Roni Back
  • Taikamuna
  • Supercell
  • Darude
  • eeddspeaks
  • Dumbs
  • miiasaurous
  • Elektronomia
  • Northmen
  • Deata
  • Biisonimafia
  • Miklu.

Yllä olevat suomalaiset YouTube -kanavat ovat siis Suomen tilatuimpia YouTube-kanavia. Joukossa on tubettajien lisäksi myös hieman erilaisia kanavia, kuten ykkösenä pomppiva Duudsonien The Dudesons -kanava, sekä yhtye Nightwishin oma musiikkikanava. Tavanomaisempaa tubettajaa muistuttaa ehkä enemmän Mmiisasin tai Roni Backin kanava. Vuoden 2019 Tubeconissa kaikista vaikuttavimmaksi tubettajaksi valittiin nimenomaan Mmiisas.

Mistä tubettajat tekevät videoita?

Tubettajat tekevät siis videoita YouTube -kanavalle, mutta mitä videoissa voi katsella? Vastaus on kohtalaisen helppo. Tubettajat kuvaavat hyvin usein videoita omasta, ihan tavallisesta arjestaan. Oman arjen kuvaamista kutsutaan myös vloggaamiseksi, tai videobloggaamiseksi.

Monet tubettajat tekevät kuitenkin kaikenlaisia videoita, eivätkä takerru tiettyyn muottiin. Esimerkiksi suosittuja videoita ovat erilaiset haastevideot, kuten esimerkiksi syömishaasteet. Samoin erilaiset tutoriaalit, kuten vaikkapa meikkitutoriaalit, tai keskusteluvideot, joissa tubettajalla on mukana videolla vieraita.

Kaupalliset yhteistyöt tubettajien kanssa

Monet miettivät, mistä tubettajat oikein saavat palkkansa. Vastaus on yksinkertainen, tulot tulevat mainostuloista ja yhteistyöstä eri yritysten ja organisaatioiden kanssa. Monilla tubettajille voi olla myös oheiskanavia, joiden kautta he saavat tuloja. Joillain tubettajilla on esimerkiksi omia fanituotteita eli niin sanottua ”merchiä”.

Tubettajat tekevät monesti yhteistyötä erilaisten yritysten ja organisaatioiden kanssa. Yhteistyön kohteena voivat olla niin elintarvikkeet, matkat, vakuudettomat lainat, vakuutukset kuin nettikaupatkin. Monet tubettajat mieltävät itsensä myös vaikuttajiksi, joten yritykset käyttävät mielellään tubettajia vaikuttavana markkinoinnin kanavana.

Yhteistyö hyödyttää tietenkin niin mainostavaa yritystä, kuin vaikuttajaa tai tubettajaa itseäänkin, mutta usein myös mainonnan kohteena olevaa tubettajan seuraajaa. Tubettajat hankkivat usein yhteistyökumppaneilta alekoodeja tai arvontoja seuraajilleen.

Onko tubettaminen oikea työ, ja onko sillä tulevaisuutta

Vastaus tähän kysymykseen on vain kyllä. Tubettaminen on oikeaa työtä siinä missä moni muukin, ja sillä voi ansaita elämiseen riittävästi tuloja kuukaudessa. Tubettaja tarvitsee työvälineekseen tietysti kameran, mutta sen lisäksi luovan mielen, jotta katsojat jaksavat kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen katsoa tubettajan videoita.

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *